Dynasty tietopalvelu
Vaalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://vaala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://vaala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 23.09.2026/Asianro 188


Kokousasian teksti

 

Kaavoitussopimus asemakaavan laatimiseksi, Transistor DC

 

Khall 23.09.2026    

464/10.03.01/2026  

 

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Marianne Ojala, 0400 855 434, marianne.ojala@vaala.fi

 

Peruste Hallintosääntö § 19

 

Vaalan kunnanvaltuusto on päätöksellään 17.6.2026 § 41 hyväksynyt Transistor DC:n jättämän kaavoitusaloitteen ja päättänyt aloittaa asemakaavan laatimisen Pelson entisen vankilan alueella, noin 68 hehtaarin suunnittelualueella. Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa datakeskuksen ja siihen liittyvien toimintojen sijoittuminen alueelle. Samalla päätöksellä kunnanvaltuusto päätti, että kunnan ja hanketoimijan välisen kaavoitussopimuksen hyväksyy Vaalan kunnanhallitus erillisellä päätöksellä. Valtuuston päätöksellä astui voimaan myös Vaalan elinvoimalautakunnan 9.6.2026 § 119 tekemä päätös hyväksyä hanketoimijan esityksestä kaavaa laativaksi konsultiksi Arkkitehtitoimisto Ajak Oy:n.

 

Asemakaavan laatimiseksi on valmisteltu kaavoitussopimus yhdessä hanketoimijan kanssa. Kaavoitussopimuksessa sovitaan muun muassa hankekaavoituksen kustannusten jaosta ja osapuolten vastuista. Vaalan kunta vastaa kaavoitusprosessin lakisääteisten hallinnollisten tehtävien hoitamisesta.

 

Valmisteltu kaavoitussopimus liitetään kunnanhallituksen pöytäkirjaan.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kärkkäinen Minna Vaalan kunta

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää hyväksyä Vaalan kunnan ja Transistor DC:n välisen kaavoitussopimuksen. Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään tarkentavia teknisiä muutoksia sopimukseen ja allekirjoittamaan sopimuksen.

 

Päätös