RSS-linkki
Kokousasiat:https://vaala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 14.09.2026/Pykälä 87
Hyvinvointiosaston talousarvio 2027
Hyvltk 14.09.2026 § 87
433/02.02.00/2026
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Pauliina Rovio, pauliina.rovio@vaala.fi, p. 0400855925
Peruste Hallintosääntö §52
Hyvinvointiosaston talouden ja toiminnan suunnittelun pohjana on valtuuston hyväksymä laaja hyvinvointikertomus- ja suunnitelma 2025-2029 sekä sen pohjalta laadittava hyvinvointisuunnitelma 2027. Lisäksi talousarvion suunnittelua ohjaavat vuoden 2025 tilinpäätös ja vuoden 2026 toteuma.
Merkittäviä muutoksia hyvinvointiosaston toimintaan ei vuodelle 2027 ole tiedossa nykyiseen verrattuna. Oulu2026 juhlavuodesta johtuen varattiin kulttuuripalveluihin hieman enemmän määrärahaa vuodelle 2026 tavanomaiseen verrattuna. Lisäksi kulttuuripalveluihin kuuluva Valentin Vaala -elokuvafestivaali toteutettiin uudella tavalla vuonna 2026. Vuoden 2027 talousarviossa kulttuuripalveluiden osalta tulee huomioida uutena kustannuksena Vaalan kunnan historiateoksen kirjoittamisesta syntyvät kustannukset.
Nuorisopalveluissa on vuoden 2026 aikana aloitettu uusina toimintoina kerättyyn hyvinvointitietoon pohjaten tyttöjen oma nuokkari sekä nuorten ilta kerran kuukaudessa lauantaisin viikottaisen perjantain nuokkarin lisäksi. Lisäksi nuorten työpajatoiminta käynnistyi jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen heinäkuun alussa. Edellä mainittujen toimintojen jatkuminen myös vuonna 2027 vaikuttaa hyvinvointisaston talousarvioon.
Asumisneuvontapalvelu yhteistyössä Vaalan Niska Oy:n kanssa on toiminut vuoden 2026 alusta alkaen. Reilun puolen vuoden ajan tarjolla ollut palvelu on ollut kysyttyä kuntalaisten keskuudessa.
Esittelijä Hyvinvointijohtaja Rovio Pauliina Vaalan kunta
Päätösesitys Hyvinvointilautakunta merkitsee talousarvion valmistelun tilanteen tiedokseen sekä evästää tarvittaessa viranhaltijoita sen valmistelussa.
Päätös Hyväksyttiin.