RSS-linkki
Kokousasiat:https://vaala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 14.09.2026/Pykälä 81
Kokousasian teksti
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Hyvltk 14.09.2026 § 81
Toimielimen kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouksessa on saapuvilla enemmän kuin puolet jäsenistä ja että kokous on kutsuttu koolle toimielimen tekemän päätöksen mukaisesti.
Kutsu kokoukseen on lähetetty sähköpostilla toimielimen jäsenille 09.09.2026, jolloin myös kokouksen esityslista on julkaistu sähköisessä kokousjärjestelmässä ja kunnan kotisivuilla.
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös Hyväksyttiin.