Dynasty tietopalvelu
Vaalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://vaala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://vaala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 22.09.2026/Pykälä 184


Kokousasian teksti

 

Paikkatietosuunnittelijan määräaikainen tehtävä

 

Elinvltk 22.09.2026 § 184  

373/01.01.01.01/2026  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Ville Soininen

 

Peruste Hallintosääntö § 33

 

 

Kunnan tulevien vuosien investointitaso tulee kasvamaan merkittävästi. Suunnitteilla ja valmistelussa on useita laajoja investointihankkeita, joiden toteuttaminen edellyttää tekniseltä toimistolta nykyistä enemmän asiantuntijatyötä, hankkeiden valmistelua, suunnittelun ohjausta, kilpailutuksia, sopimusasioiden valmistelua sekä hankkeiden toteutuksen ja valvonnan koordinointia.

 

Investointihankkeiden kasvu lisää teknisen toimiston tehtävämäärää merkittävästi jo hankkeiden valmisteluvaiheessa. Suurinvestointien onnistunut läpivienti edellyttää riittävää ja oikea-aikaista asiantuntijaresurssia, jotta hankkeiden suunnittelu, aikataulutus, kilpailuttaminen, hankinnat, sopimusten hallinta ja toteutuksen valvonta voidaan järjestää asianmukaisesti.

 

Nykyinen henkilöstöresurssi on mitoitettu pääosin kunnan nykyisen toiminnan ja investointitason tarpeisiin. Tulevien vuosien investointien lisääntyessä tehtävien määrä ja vaativuus kasvavat siinä määrin, ettei kaikkia uusia tehtäviä ole tarkoituksenmukaista hoitaa nykyisen henkilöstön työmäärää lisäämällä. Riittävä asiantuntijaresurssi on tarpeen myös henkilöstön työkuorman hallitsemiseksi, toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi sekä asiantuntemuksen varmistamiseksi tilanteessa, jossa samanaikaisesti valmistellaan ja toteutetaan useita merkittäviä hankkeita.

 

Lisäresurssilla vahvistetaan kunnan omaa hankkeiden valmistelu- ja toteutuskykyä. Riittävä asiantuntijaresurssi mahdollistaa hankkeiden paremman kokonaisuuden hallinnan ja ennakoivan valmistelun sekä vähentää riippuvuutta ulkopuolisesta asiantuntijatyöstä.

 

Edellä mainituilla perusteilla teknisen toimiston asiantuntijatehtäviin on tarpeen lisätä paikkatietosuunnittelian määräaikainen tehtävä. Paikkatietosuunnittelija toimii ensisijaisesti kaavoituspäällikön alaisena suunnittelu- ja paikkatietoon liittyvien tehtävien parissa. Paikkatietosuunnittelijan osaamista kuitenkin hyödynnetään tarvittaessa koko teknisen toimiston tehtävissä.

 

Paikkatietosuunnittelijan keskeiset tehtävät:

 

• CAD-aineistojen tuottaminen kunnan omiin tarpeisiin

• Mittauksen ostopalvelujen ohjaaminen, suunnittelu ja aineiston ajantasaisuudesta vastaaminen

• Kaava-aineiston RYHTI-yhteensopivuuden varmistaminen

• Kaavoituksen arkistointi, asiakirjahallinta ja paikkatietojen järjestäminen

• Kaavoitukseen ja maankäyttöön liittyvien teknisten selvitysten tekeminen ja lähtötietojen kokoaminen.

• Kunnan paikkatietojärjestelmien kehittäminen ja ylläpito

• Kaavoituksen muut avustavat tehtävät

 

Tehtävän koulutus- ja osaamisvaatimukset:

• Soveltuva korkeakoulututkinto (paikkatieto, maanmittaus, maankäyttö, maantiede).

• Kokemus paikkatietojärjestelmien käytöstä (ArcGis ym.) sekä kokemus CAD-piirtämisestä.

• Kaavaprosessien sekä maankäyttöön, kiinteistöihin ja rakentamiseen liittyvän lainsäädännön tuntemus katsotaan eduksi.

 

Tehtäväkohtainen palkka on 3500 €/kk sekä mahdollinen ammattialalisä.

Tehtävän vaativuuden perusteella arvioitu vuosikustannus kokonaisuudessaan on noin  60 000 euroa.

 

Henkilöstöresurssin lisääminen edellyttää rekrytointiprosessin käynnistämistä jo talousarvion valmisteluvaiheessa. Tavoitteena on, että tehtävään valittu henkilö voi aloittaa tehtävässään heti talousarviovuoden alusta. Aikaisella rekrytoinnilla varmistetaan riittävä asiantuntijaresurssi heti vuoden alusta sekä mahdollistetaan henkilön osallistuminen tulevien suurinvestointien valmisteluun ja hankkeiden suunnitteluun niiden edellyttämässä aikataulussa.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Soininen Ville

 

Päätösesitys 1. Elivoimalautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että teknisen toimiston asiantuntijatehtäviin lisätään paikkatietosuunnittelijan määräaikainen tehtävä 1.1.2027 - 31.12.2028 väliseksi ajaksi. 2. Elinvoimalautakunta päättää, että paikkatietosuunnittelijan rekrytointiprosessi käynnistetään jo talousarvion valmisteluvaiheessa.

 

Teknisen johtajan muutettu päätösesitys:
1.Elinvoimalautakunta päättää perustaa paikkatietosuunnittelijan määräaikaisen toimen ajalle 1.10.2026-31.12.2028
2. Elinvoimalautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle määrärahan myöntämistä perustetulle määräaikaiselle paikkatietosuunnittelijan toimelle vuosille 2027-2028.

 

Päätös Hyväksyttiin